Minä

 

Koira historiaa... 

Koirat ovat olleet aina osa elämääni ja ensimmäisen halinallen virkaa toimittikin Bretoni Tani, joka oli siis vanhemmillani jo ennen syntymääni. Muistan koko lapsuuteni kinunneeni ”omaa” koiraa ja Tanin siirtyessä paremmille metsästymaille tuli ajankohtaiseksi myös uuden koiran hankinta. Silloin olisin halunnut Saksanpaimenkoiraa, mutta äitini halusi koiran josta ei lähde karvaa, joten päädyimme villakoiraan ja tarkemmin aprikoosiin keskikokoiseen narttuun. Puudeli lehdessä oli ilmoitus Geppetto´s kennelin odotettavissa olevista pennuista ja soittamalla selvisi, että pennut olivat syntyneet 14.04. eli minun syntymäpäiväni, joten olin varma että tässä pentueessa on minun pentuni. Kävimme katsomassa pentuja niiden ollessa 4 viikkoa ja meille valikoitui sievä pieni tyttö, jolla voisi olla mahdollisuuksia pärjätä näyttelyissä.

Puudi muutti meille 7 viikkoisena pallerona ja koko kesäloma menikin pennun kanssa puuhaillessa. Kävimme myös koirakoulussa ja myöhemmin agilityssä ja molemmissa edistyttiin ihan mukavasti. Puudi oli helposti koulutettava ja erinomainen valinta ensimmäiseksi koiraksi. Hieman arka ja varautunut se tosin vieraita kohtaan oli, mikä oli varmasti osittain meidänkin syymme, koska emme ymmärtäneet sitä pentuna tarpeeksi sosiaalistaa. Pääosin se oli kuitenkin oikein mukava koira. Puudi valitettavasti kuoli tapaturmaisesti 2007 keväällä. Äitini oli juuri pakkaamassa tavaroita autoon ja lähdössä tuomaan Puudia minulle Helsinkiin, kun jostain syystä Puudi oli mennyt tielle ja jäi auton alle. Se kuoli heti, ilmeisesti niska oli mennyt poikki. Koko ikänsä se oli kuitenkin tottunut olemaan vapaana omakotitalon pihalla ja yleensä pysyi poissa tieltä. Kovasti kyllä harmitti, mutta onneksi saatiin nauttia sen seurasta kuitenkin 11 vuotta.

Puudin jälkeen ajatus uudesta koirasta oli jatkuvasti hautumassa ja kun törmäsin Ovitzin sivuilla tähän kuvaan ja tekstiin "Freddy etsii kotia", olin täysin myyty. Olin jo pitkään katsellut punaisina villakoiria sillä silmällä ja myös sijoituskoiran otto kiinnosti, joten "paketti" oli täydellinen. Halusin uuden koirani kanssa tehdä kaikki asiat alusta saakka ns. oikein ja sijoituskoiran kanssa kasvattajalta saatu tuki on ollut iso plussa. Mielestäni oli myös vain hyvä asia, että Freddy oli jo 12 viikkoinen meille tullessaan. Se oli jo saanut kokea kaikenlaista ja se käsitys minkä siitä sain ensitapaamisella on säilynyt tähän päivään saakka. Freddy on sosiaalinen ja leikkisä pieni poika, joka osaa myös tarpeen tullen rauhoittua, mikä on mielestäni erittäin tärkeää. 

Ja kun nyt tähän koiraharrastukseen kunnolla hurahdettiin, niin Freddylle tyttökaverin etsintä alkoi jo keväällä 2010. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt, että Freddyn on oltava 2-vuotias, ennenkuin uusi pentu meille tulisi. Tällä kertaa kriteerit pennulle olivat jo melkoisen kovat ja välillä alkoi jo usko loppua ja meinasi rotukin vaihtua, kun tuntui ettei punaista tyttöpentua löydy mistään, joka olisi kaikilta ominaisuuksiltaan ja sukupuultaan tarpeeksi miellyttänyt. Sitten sain kuitenkin sähköpostin Kiovasta ja liitteenä viereisen kuvan ja silloin jo tiesin että siinä se nyt on! Vähän vielä kuitenkin jännitin uskallanko luottaa omaan intuitiooni ja lähteä näin kokemattomana hakemaan pentua ulkomailta pelkkien kuvien perusteella. Onneksi sain kuitenkin neuvoja ja apuja itseäni viisaammilta ja pennun kasvattajakin osoittautui mitä ihanimmaksi ihmiseksi. Kiovassa vietimme mukavan viikonlopun ja niinpä tuliaisina meillä oli aivan täydellinen pikkupuudeli, jonka myötä myös kasvatustoimintani lähti aluilleen.