Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Yhteystiedot

Palma Warén
Metsätie 19 B 2
04130 Sipoo

palma@pwgrooming.fi

Freddylle 1. LUVA :)

Share |

Sunnuntai 16.10.2011


Huippua, tänään Riman kisoissa Freddy sai hyppäriltä nollan eikä mennyt edes yliaikaa, haahuilulta siis vältyttiin ;) Sijoitutiin myös kolmanneksi. Agiratakin meni hyvin, kunnes radan loppupuolella olleelta keinulta Freddy kääntyikin takaisin :( Jatkettiin siitä kuitenkin virheettömästi loppuun asti ja tyytyväinen saan olla kun koira pysyi radalla. Radat oli muutenkin tosi kivat, kun ei ollut pelkkää suoraa tykitystä.

Tässä se onnistunut hyppäri:1a__mi_me.gif

Myös Tofun kanssa kunnostauduttiin eilen Match Show:ssa, jossa se sai ensin punaisen nauhan ja sijoittui vielä punaisten pentujen neljänneksi :) Huolimatta siitä, että se on aivan ylikasvaneessa turkissa, pesty yli viikko sitten ja viimeistelty lanoliiniöljyllä :D  Mutta harjoittelemaan me sinne mentiinkin, harmi vaan että pentujen kehään ei oltu saatu pöytää, joten tuomari tutki sitten maassa. Kävely Tofulta sujuu jo aika kivasti, mutta seisottamista täytyisi ehdottamasti harjoitella lisää.

Omien koirien viikonloppu eventeistä ei valitettavasti ole kuvamateriaalia, mutta tänään poikkesin katsomaan Freddyn ja Sinin 4,5 viikkoisia pentuja joista tuli räpsittyä kuvia sitten enemmänkin, tässä parhaimmistoa:

freddynsinin_pennut.jpg


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini