Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Yhteystiedot

Palma Warén
Kotimäentie 162
04150 Sipoo

palma@pwgrooming.fi

Nenäkontakteja & pentujuttuja

Sunnuntai 31.10.2010 klo 17:21

En ole oikein ehtinyt kirjoittelemaan viime aikoina, kun on oltu reissussa niin treenit ja muut puuhat on jääneet vähemmälle. Nenäkosketus kontaktit on kuitenkin edelleen työn alla ja ollaan jo siinä pisteessä, että Freddy niin sanotusti nokkii ja tarjoaa itse kosketusta, mutta oikeaan kohtaan asettuminen ei vielä täysin onnistu. Sitä on harjoiteltu sivusta hypyttämällä, mutta vaikka kuinka reunasta koittaa ohjata, niin silti ensimmäisenä Freddy istuu kontaktille. Tässä nähdään kuinka hauskaa on korjata jotain aiemmin opittua. Vapautuksen kanssa on myös välillä ongelmia, Freddyn ohi pystyy jo juoksemaan sen ollessa kontaktilla, mutta aina se ei lähde vapautuskäskyllä ollenkaan. Sillä on siis aina palkka valmiina edessä.

Tänään oltiin kentällä treenamassa kontakteja ja lopuksi juoksutin Freddyä vain siivekkeiden läpi, kun en jaksanut hakea estekeppejä ja vitsi se kävi kuumana. Se jopa haukkui mennessään, mitä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Lieko sitä ärsyttänyt hyppyjen puuttuminen tai sitten se oli vain niin innoissaan kun sai pitkästä aikaa painella ihan täysiä.

Pennutx3

Kävin Freddyn pentujakin katsomassa pari viikkoa sitten ja on ne vaan ihania. Tänäänhän ne täyttikin jo 7 viikkoa ja pojilla on edessä lähtö uusiin koteihin, pikku tyttö saa jäädä mammansa luo asustamaan.  Pennut on helppo tunnistaa toisistaan, kun tyttö on ainut punainen ja poikien koko ero on niin huomattava. saa nähdä tuleeko niistä toy, kääpiö ja keskari :D No ehkei nyt sentään. Pennut oli myös tosi reippaita ja leikkivät mielellään ja kaikilla oli hienot suorat hännät ja loistavat kulmaukset ja tasapainoiset rakenteet eli ihan täydellisiä villakoiran alkuja :) 

Kommentoi kirjoitusta.

Freddy PU1, SERT, VSP

Sunnuntai 10.10.2010 klo 22:23

Ihan uskomatonta, saatiin se ensimmäinen serti sitten viimeinkin, mutta että vielä voitettiin PU kehäkin, mulla tuli melkein kyyneleet silmiin kun herkistyin niin :) Oli muuten kiva olla kesän jälkeen taas sisähallissa, Freddy keskittyy paremmin kun ei ole niin paljon nuuskittavaa. Freddyn arvostelu täällä

ropjavsp.jpg

Kommentoi kirjoitusta.