Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Yhteystiedot

Palma Warén
Kotimäentie 162
04150 Sipoo

palma@pwgrooming.fi

Mätsärissä PUN1, BIS3

Maanantai 30.8.2010 klo 13:02

Sunnuntaina oli Koneen kentällä taas Match Show ja koska Freddy oli edellisen päivän näyttelyn jäljiltä vielä ihan sievässä turkissa, niin siellähän me tietysti oltiin. Eikä ollut ihan hukkareissu, kun ensin saatiin punainen nauha, sitten voitettiin vielä kaikki punaisen saaneet ja lopulta oltiin BIS kehän kolmansia :) Jee! Freddy esiintyikin kyllä harvinaisen hienosti. Kovin kauniita kuvia en siitä saanut, kun tuuli joka suunnasta ja Freddyä ei enää kiinnostunut poseerata. konebis3.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Huikeaa näyttelymenestystä :D

Lauantai 28.8.2010 klo 15:13

Tai sitten ei... Tänään siis Freddy Tervakoskella H :( Eipä sillä että odotuksetkaan kovin korkealla olisi olleet, kun tiesin ettei sitä massaa ole tarttunut sitten Kuopion reissun. Trimmasin myös Freddyn itse, enkä ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen. Mielestäni sen etuosa jäi roikkumaan ja muutenkaan en uskaltanut/osannut leikata sitä tarpeeksi lyhyeksi ja napakan näköiseksi kuin olisin halunnut. Plussaa kuitenkin siitä että Freddy käyttäytyi mielestäni hyvin ja oli oikein iloinen kehässä. Kotona sain vielä auringonpaisteessa yllättävänkin hyviä kuvia, joissa Freddy suostui yksistään pojottamaan häntäkin jopa ylhäällä :) Arvostelu täällä

tervakoski.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Match Show menestystä

Perjantai 20.8.2010 klo 9:25

matchshowbis4.jpg

Oltiin eilen Koneenkentällä hyväntekeväisyys mätsärissä. Paikalle oli eksynyt myös muutama muukin, kun pelkästään pienissä koirissa oli 60 osallistujaa. Freddy ei ole koskaan pärjännyt mätsäreissä, joten olin oiken iloisesti yllättynyt kun pienten tuomari Veli-Pekka Kumpumäki valitsi Freddyn sinisten neljänneksi. Saatiin oikein pokaalikin :)    

matchshow19.8..jpg

Pentukuumetta kasvattamassa paikalla oli myös aivan syötävän suloinen pieni kääpiötyttö Cleopatra, johon Freddykin kovasti ihastui.

4 kommenttia .

Isovillis trimmissä

Torstai 19.8.2010 klo 12:27

Aloitin "trimmaajan" urani sitten takkuikäisestä isovillakoirasta :D Onneksi tehtävänanto oli kuitenkin helppo, eli täysin lyhyeksi. Jedi oli myös hyvin yhteistyökykyinen, joten homma hoitui ilman ongelmia kahdella koneella surrutellen. Turkin alta paljastuikin oikein komea raaminen nuori herra ja omistajakin oli tyytyväinen kun ei enää tarvitse taistella takkujen kanssa. Jätettiin Jedille kuitenkin pieni irokeesi päähän ja häntätupsu, niin vielä tunnistaa villakoiraksi :)  jedi.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Sawo Show

Maanantai 9.8.2010 klo 13:23

Melkein 1000km tuli ajettua tän reissun takia, mutta mukavaa oli. Eli oltiin siis 3 päiväisessä koiranäyttelyssä Kuopiossa. EH saatiin joka päivä sekä suomalaiselta, englantilaiselta että argentiinalaiselta tuomarilta, arvostelut täällä. Kaikki tuomarit oli kohtalaisen tiukkoja, kun joka päivä valiokoiratkin sitä EH:ta sai, mutta mielestäni oli mukavaa että yleisesti ottaen junnu/nuortenluokan koirat pärjäsi hyvin, ettei aina ole ne monen maan valiokoirat ROPpeja.

sawo_show.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilma oli joka päivä aivan tuskaisen kuuma ja Freddy ei ollutkaan kovin innostunut esiintymään ja mielestäni sen liikkeet olivat aika vaisut, joka tietysti näkyi arvosteluissa. Samoin edelleen kehittymättömyys ja turkin pehmeys vei pisteitä. Onneksi nuo asiat varmaan korjaantuvat ajan myötä itsestään. Järkevintä varmasti olisi vetää Freddyltä turkki lyhyeksi niin että se kasvaisi vähän karkeampana takaisin ja samalla kerätä sille sitä massaa, mutta en taida malttaa kuitenkaan :) Kivahan se on näyttelyissä käydä kuitenkin, riippumatta siitä nauhan väristä.

freddyebba.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näyttelyissä oli myös tuttuja ja erityisesti seurattiin pikku Ebban menestystä. Ebba on oikein kaunis 1-vuotias punainen tyttö jolla on todella upea turkki. Freddykin pääsi Eban kanssa samaan kuvaan vähän pusuttelemaan :)

Kommentoi kirjoitusta.